Samin kilpailupäivä

Aamu:

Kisapäivä koitti viimein, ja aamiaisen tein niin tavallisen kuin mahdollista. Ruispuuroa voisilmällä. Matti yöpyi melkein viereisessä huoneessa hotellissa, (oli treffattu jo perjantaina) niin sovittiin että lähdetään kimpassa 9.15. Kaiken varalta oltiin edellisenä iltana ajettu Hervannan hallin ohi, ettei aamulla tarvitse enää jännittää sitä, löytääkö ajoissa perille.

Kisapaikalle:

Perille löydettiin suorilta, ja porukkaa oli jo ehkä puolet paikalla. Osa jo lepäsi patjoilla, ja tuli siinä hiljaa mielessä hätäiltyä, että pitäisikö tässä jo nyt jotain rentoutumista tehdä. Tulin siihen tulokseen, että parempi kuin vain höpöttelen tutuille, joita on aiemmissa tapahtumissa tullut bongattua. Sitä vartenhan tänne osittain tulinkin.

Briifing:

Briifing tuli ja meni, siitä jäi mieleen asia jota ei ollut tullut ajateltua, että päätypotku pitää lähteä korokkeen yläpuolelta. Ok, selkeä homma, on meilläkin altaassa koroke, pitää vaan muistaa tuo.

Odottelua:

Briifin jälkeen kävin suoraan saunassa ja suihkussa, kuivasin itseni ja vedin verkkarit jalkaan, ja menin hengailemaan altaalle. Olin alkupäässä, (kolmas ryhmä) taktikoin niin, että saisin tehdä mahdollisimman alussa kaiken, niin ei ehdi keräämään jännitystä niin paljon, ja ehtii seurata muiden tekemisiä sitten. Välillä olin syönyt banaanin, mutta nälkä hiillosti, joten otin riskin (huono maha, "tuntemattoman" syönti on aina "riski") ostin sämpylän ja söin sen reilusti ennen vuoroa, että ehtii vielä käydä vessassa jos tarpeen. Tarve tuli, ja ok, vähän vähensi jännitystä, kun tiesi että maha on nyt taas tyhjä.

Jännityksen valtaamana kuljeksin altaalla Lauri-Joel-Ville-Matti akselia, ja välillä pukkarissa. Viimein pukkarikierroksella huomasin, että Ville oli jo pukemassa pukua, vaikka oli minua seuraavassa ryhmässä. Rupesi vielä lisää jännittämään, (jos mahdollista) että olenko sittenkin laskenut pieleen ajoituksen. Kuljeksin vielä vähän, ja n.30-35min ennen lähtöä menin pukemaan rauhassa (lue häpäkässä) pukua. Nopea saippuointi jaloille ja housut jalkaan. (uudehko puku, pari kertaa aiemmin olen pukenut, en tiedä yhtään kauanko sitä pukee) Meni heittämällä jalkaan, jes hyvä homma, takille sama homma. Sekin meni hyvin, oolrait, ei hätää, eikun rauhassa lämmittelypaikalle, olen hyvissä ajoin. Ainakin 20min aikaa. (laskelmoin ennakkoon että tarvitsen 11min aikaa, 2min static, pari min tauko +2min static ja 5 min rentoutumista)

Staticcia tekemään:

Reippaana lämmittelypaikalle itsevarman oloisena päätyneenä huomasinkin että hitsi maski jäi. Jos naama punotti takaisin kävellessä, niin se ei johtunut siitä että olisi vielä tullut puvussa kuuma. No vaivihkaa laukulle ja maski käteen ja takaisin ilmoittautumaan Johannalle, ehkä kukaan ei huomannut mitään. Ajoitus hyvä pääsin suoraan siirtymäalueelle. Otin pari staticcia siinä, en edes katsonut aikoja, vaikka vähän väliä kytistelin kelloa, että milloin on oma vuoro. Sitten huomasin että Saanahan se tekee staticcia siinä parhaillaan. Tiesin ettei pidä toisten suorituksia, katella, mutta kiinnosti ihan suunnattomasti osaako merkit ja muut kun static valmis. Näytti menneen hyvin, ok, voi taas jatkaa rentoutumista. Pääsin alueelle, ja vähitellen tulikin 2min kohta. Puvun läpi sitä ei meinannut ollenkaan kuulla mitä kuulutuksessa oli, mutta onneksi varmistaja sanoi heti perään ajat. Joskin tietysti varmistajalla menee muutama sekuntti toistoon, joten onnistuin paniikissa pähkäilemään "onkohan lähdöt jostain syystä muutaman sekuntin erolla toisistaan". En tiedä mistä tämä ajatus tuli päähän, mutta näin päättelin. Pian tuli 20sek kohta, muutama hengitys, official top, ja olin epävarma, onkohan minunkin radalla just nyt official top, hapet ois jo täynnä. Ehkä ei, ehkä on, en tiedä. Muutama nopea pakkaus että kuluisi 5 sekunttia, sitten naama veteen, oli tai

ei, nyt on pakko aloittaa.

Pulssi nousi ihan törkeästi ylöspäin, ei ikinä ole noussut noin rajusti, hetken tuntui kuin olisin ollut lenkillä. Siinä vaiheessa tuli mieleen, ei hitsi, pystynkö pitämään edes asettamaani 2min59sek aikaa jos tämä on "yhtä juoksemista". No pulssi aikanaan laski, ja ehkä hetken aikaa oli rauha, mutta jotenkin oli olo "ei tästä kuitenkaan mitään tule". Teki mieli antaa periksi. 2min merkki tuli, ja päätin, hitsi voin antaa ihan hyvin periksi 3min kohdalla, laitan jalat alas 2min30s kohdalla. Nykäykset alkoivat ehkä siinä toisen merkin kohdalla. Odottelin kolmannen merkin, nykäyksiä tuli ehkä 15, ja nousin ylös. Aika 3min06sek.

Laskelmoin ihan täysin sen varaan, että kisassa on tsemppi päällä, ja en viitsi heittää hommaa kesken, mutta niimpä vaan kehtasin. I'm ok merkin jälkeinen parinkymmenen sekunnin odotus tuntui hassulta, eihän tässä hengästynyt, sitten ehti miettimään menikö merkki ok vai mikä. No suoritus meni läpi, ok, tulipa ainakin valkoinen kortti.

Staticcien seuraaminen:

Staticin jälkeen tuli satunnaisesti seurattua muita, ostettua uusi sämpylä, juotua marjakeittoa ja syötyä banaani, mutta lopuksi näköjään muutkin itseni lisäksi, olivat äärimmäisen kiinnostuneita loppukamppailusta. Tässä vaiheessa oli minun silmille urheilujuhlan tuntua. Molemmat, Timo ja Simo tuntuivat niin luonnottoman rennoilta. Itse ihan panarissa käy tekemässä 3 minuuttia, ja nämä tietävät tekevänsä todella rajuja aikoja, ja eivät jännitä pisaraakaan. Oli hauskan näköistä nähdä Päivi hinaamassa Simoa naama vedessä altaan toisesta päästä.

Startti tuli, kello lähti itselläni käyntiin, pojat kääntyivät samaan aikaan. Takana kuului joitakin arvauksia, ainakin pari muuta kelloa myös "piippasi" samaan aikaan kun itsekkin käynnistin kellon.

Oikeasti, jos sivulliselle kertoisi miten jännää on seurata staticcia, niin varmasti ei ymmärtäisi, mutta sitä se oli. Koko ajan koitin tarkkailla selkää ja kylkiä, milloin nykäykset alkavat. En oikein ole varma havaitsinko sitä kuitenkaan, vaikka selässä pientä nykimistä Simolla havaitsin, Timo oli vähän liian kaukana hyviin havaintoihin. Lopulta Simo kuitenkin nousi, rutiini ei mennyt ihan nappiin, mutta "no en ole ok" nosti huumorin pintaan. Taas kärppänä seuraamaan Timoa. Timppa nousi kuitenkin "jo" pian seiskan jälkeen. No, kova aika, jännä static loppu. Nyt vaan dynaa odottelemaan.

Dynan odottelua:

Hetken oli rauhallista, mutta vaikka kuinka oli ajatellut, että static poistaa kaiken jännityksen, sittenhän kuviot on nähty, niin toisin kävi. Taas alkoi keräämään jännitystä ihan törkeästi. Saana mainitsi saman, niin sai itsekkin sanottua, että oho, sama vika. Siinä sitten vähän kierreltiin, ja tuli ajatus lähteä vain makaamaan punttisalin puolelle. Tämä oli hyvä idea. Hetkeksi irti kaakeleista ja vedestä, ja näköjään olikin se, että taidettiin me aloittelijat ruokkia vähän toinen toistemme jännitystä, kun päältäpäin näki pientä hermostuneisuutta. Punttiksen puolella olivat vain "vanhat parrat", ja niiden juttuja kuunnellessa oli aika mahdoton jännittää. Oli täydellinen lepotauko.

Dyna edessä:

Olin joulukuun puolella kasannut itselleni ihan törkeän suorituspakon dynaan. Tuolloin ei ollut mielessä se, että yrittääkkö kuinka lähelle satasta, vaan silmissä kiilui tulevana lukemana minimissään 109m. (Siis vaikka satasen ylityksiä oli vain 2kpl pohjalla, ja treeneissä optimiolosuhteissa) Tälläisen paineet helposti vievät jopa hauskuuden treenistä, mutta se lisää myös pelkoa yrittää maksimia, kun suoritukseksi ei kelpaa edes vanha ennätys.

Jossain vaiheessa järki kuitenkin voitti, ja muistutin itselleni, että haluan mukaan kisaan tuli tuloksena ihan mitä tahansa, ja lopulta treeneissäkin uskalsin tehdä edes "keskinkertaisen tuloksen". Ja kisaamis mielessäkin tärkeintä on hakea se tieto, miten kroppa reagoi jännitykseen, tehdä varma tulos. Kuitenkaan koskaan ei tiedä kuinka sitä paineen alla toimii, joten päätin varmistaa sen, etten yritä mitään päätöntä, vaan laitan sen verran matalan tuloksen, etten lähde jahtaamaan Villen tulosta jos näen/kuulen suorituksen.

(Tiesin että Ville pystyy erittäin hyvään tulokseen)

Ilmoitetut tavoitemetrit 49m. Henkiset, ainakin 85m.

Staticin jälkeen ajattelin, että mitä tahansa väliltä 49-85 saa tänään kelvata, mutta koitetaan mennä minne hyvin pääsee.

Apneakävely 30min ennen +70ap (varmistamaan ennen wc käyntiä, että jos vatsassa on jotain, niin ei ole kauaa)

Menin ykkösradan viereen ehkä 15min ennen suoritusta. Spider man pyyhe päätyyn lattialle, ja kuivastaticcia tekemään.

n.1min static, 10 palleanykäystä

x min tauko

2min00s static, 30 palleanykäystä.

Hetken meinasi tulla epäusko. Toisella staticilla pitäisi irrota 20 nykäyksellä lähemmäs 2min30s. Muistutin itselleni Simon postin FRC threadistä, ja rauhoittelin itseäni ”optimaalisen sukellusvasteen” turvin, jos nykäykset alkaakin aikaisin.

Jotenkin olin minuutin eri ajassa kellon kanssa, ja yllätyin kun tuli 2min kuulutus. Ok, maski päähän ja molskis altaaseen. Odottelin laidalla, tarkkailin koko ajan, etten pisaraakaan ylihengitä, ehkä jopa alihengitin.

-30sek merkki, varovainen normaali hengitys

-20sek merkki, ylihengitykset alkuun

-5sek merkki, toinen hengitys vasta menossa ulos. Rauhoittelua, aikaa on, ei hätää, puhalla rauhassa ja sitten sisään

-5,4,3,2,1,0,1,2,3,4,5 keuhkot täynnä, menoksi!

-(lasken potkupareja aina sukeltaessa) yk-si, kak-si, kol-me, nel-(höh missä T) jä, siinä, hyvä. Vilkaisu eteen. Hitsi, tässä koroke on paljon ylempänä kuin meidän altaassa, ylöspäin puoli metriä, käännös

-liuku, nykäys. Sitten alkoi seuraava keskustelu pään sisällä"whaat, 30m ja eka palleanykäys. Puuh, voisiko antaa periksi 50 metrissä, voisiko. Voi ihan hyvin voin jättää siihen, näin teen. Ei hitto annoin periksi staticin, ei ole mitään järkeä siinä, että tulen tänne antamaan periksi, pakko vetää se +80m, se menee ihan varmasti." pääty tuleekin, käännös

-Pähkäily jatkuu "entä jos spurttaan 80 metriin, ei tarvitse pitkään sinnitellä. Parempi ottaa se rauhassa", hitsi taas pääty noin ylhäällä, taas ylöspäin."

-Liuku, ja taas jatkuu "Ihan varmasti osa porukkaa ottaa 80-85m, jatkan sen yli. Pari kovempaa nykäystä. Ok, kirkas mieli, continue. Hitsi alkaa keräämään happoja jalkoihin, käännynkö, en käänny, käännyn, en käänny. Tämä on ihan hyvä."

-Henkäys, maski pois, I'm okey. Oli varma fiilis, merkki meni oikein, eikun odottelemaan tuomiota. Valkoinen kortti tuli, jees hyvä homma, eikun ylös. Ainakin Matti, Kalle ja Simo onnitteli samantien. Oli aika voittajafiilis, että onnistuin tosipaikan tullen sittenkin.

Pyörin hetken paikallani, ja huomasin että Ville taisi vetää kans satasen DNFssä. Pintautumisen näin, oli pinnassa vahvan näköinen, ei samban oireita, mutta merkki väärässä järjestyksessä. :( Hetken siinä pyörin ihmeissäni, sitten muistin. Ainiin, lupasin Saanalle katsoa lämppärit vielä.

Varmistamaan:

-Kävin tökkimässä Saanaa selkään, hei nyt oon paikalla, nyt ota se viiskymppinen jos haluat. Saana oli vähän hengästynyt aktiivisesta lämppäritahdistaan, joten rauhoittelin enintä intoa. Käännökset näytti menneen putkeen. Aika meni nopeasti, ja sitten tuli Saanan vuoro siirtyä kisapaikalle. Tässä välissä kysyin Kimmolta, että saako avustaja toistaa ajat kilpailijalle. Tuli lupa, puhua saa, mutta ei koskea enää kisapaikalla. Ok, eikun lukemaan aikoja taakse (Kuulovian takia sitten toistin, 2min,1min30,1min,30s, 20s) Sitten kiireellä kamera päälle ja videoimaan pinnalta päädystä. Saanankin sukellus meni putkeen, merkit oikein, ja hymy oli korvissa kun nousi altaasta. Kiva homma.

Lopussa taas tuli jännättyä isojen poikien sukellukset. Lähdöt oli vähän vaikea seurata kahdelta radalta, mutta itse sukellusten seuraaminen onnistui hyvin, kun katsoi vain missä turvasukeltaja menee. Eri nopeuksisissa pareissa olikin jännintä aina, tuleeko hitaampi vielä ohi, kun nopeampi pintautui, mutta ehti kauemmas.

Lopulta kisa oli ohi, vähän kiirettä pukkasi, mutta lopulta ulos päästiin.

Illanvietto pizzeria Napolissa oli kiva, ja paikkakin löytyi Kallen ohjeilla helposti. Tämän jälkeen siirryttiin hotellin kautta illan viettoon, josta ei sen enempää, mutta hauskaa siellä oli. =) Terveisiä vaan kaikille paikalla olleille, nasta päivä. Todella hieno! Kyllä paluu arkeen on tylsä näin jännän ja seurallisen viikonlopun jälkeen, joten seuraavaa sukellustapahtumaa odottamaan.