Kouvolan SM - Kisat 2007; Saanan kisakokemus
Vau mitkä kisat. Ilmoittautuminen sunnuntaiaamuna kävi jouhevasti. Auringon valossa kylpevälle allasalueelle tultaessa alkoi tuttujen bongailu. Fiilikset olivat heti korkealla. Mutta kisoihin valmistautuminen alkoi jo paljon aikaisemmin kotona. Nyyppänä olo on rasittavaa ja riemastuttavaa. Sitä painii ihan uskomattomien ongelmien kanssa, mutta vastaavasti huimia edistysaskeleitakin saa kokea varsin usein. Kisat lähestyivät, eikä minun suureksi helpotuksekseni enää tarvinnut keskittyä sukelluksen aikana ajattelemaan, "veto-liuku-potku-liuku-itku_mitä_seuraavaksi". Kaulapainoon lisättiin lisää painoa liun parantamiseksi. Lisäksi kuivatreenasin jalkapotkua potkimalla ilmaan, venyttelin ja kasasin jopa nilkkojen päälle painoja, jotta ne pysyisivät oikeassa asennossa (Teen luontaisesti saksipotkun, jonka halusin muuttaa sammakkopotkuksi.). Kiinnitin huomiota siihen, että söin riittävästi, syön yleensä fiilis pohjaisesti. Aristin vasenta käsivartta, mutta hierojalla käynti auttoi siihen vaivaan. Viimeinen viikko menossa. Foorumi oli hiljentynyt, nähtävästi muidenkin jännittäessä, kun vain Team Partisen. Jännitettävää oli myös kisapaikan altaan profiili, jonkalaisessa allekirjoittanut ei ollut aikaisemmin sukellellut. Kouvolaan saavuimme lauantaina neljän aikoihin iltapäivällä ja ajoimme suoraan Urheilupuiston uimahallille. Sinne saapuikin samaan aikaan sukellusporukoita siinä määrin, että saimme oman radan. Ilmapiiri oli rento ja oli tosi mukava sukellella muiden joukossa. Yleensä, kun sitä on ollut paikallinen kummajainen.
Osallistuin vain DNF:ään, joten oma kisasuoritukseni olisi kaukana iltäpäivällä. Asiaan voisi asennoitua siten, että on kuusi tuntia aikaa hengailla tai jännittää. Täytyy sanoa, että vessassa tuli käytyä aika ahkerasti. Tunnin päästä ajattelin tehdä täydellisen irtioton halliin. Kävin kävely-sauvat autosta ja suuntasin uimahallin takana olevalle pururadalle. Metsän keskellä pääsi rauhoittumaan täydellisesti. Kevätaurinko paistoi viistosti puiden lomitse maahan saaden sammaleen hehkumaan smaragdin vihreänä. Päätin käyttää tätä mielikuvaa, vedenalaiseen maailmaan sijoitettuna, jos sukeltaessa tulisi tiukka paikka. Palleanykäysten alkaessa helposti jännittää kroppaa, mutta mielyttävillä ajatuksilla keho rentoutuu ja tilanteesta pääsee kuin varkain yli. Paluu hallille ja pukkarissa mahaa taas väänsi vienosti. Ajattelin etten ollut vielä henkisesti valmis palaamaan halliin ja kuntosalista löysin toisen rauhallisen paikan. Venytellessä sai kuullostella omaa kehoaan rauhassa ja sain itsevarmuutta tehdessä jotain, jota osaan. Lämppäreiden alkuun oli aikaa kaksi tuntia, joten oli evästauon aika. Eväsleipiä mutustellessa ja seuratessa toisten suorituksia ja jutellessa tuttujen kanssa alkoi kisafiilis mukavasti kutista sisällä. Samin kanssa käytiin vielä puolentunnin kävelyllä ja oli hauska heittää huulta ihmisen kanssa, jonka niin hyvin tuntee. Tässä välin kävin suihkussa ja jätin uikkarit tavan vaatteiden alle. Aion kuvata Samin vedon ja heti sen perään olisi oma lämppärialtaaseen meno.
Kisataktiikkani oli seuraavanlainen. Lämppärialtaassa hengailen. Otan ihan rauhallisesti. Puolen tunnin aikana sukellan kuusi kertaa 25m reiluilla
tauoilla. En rasitu ja alan palelemaan sopivasti saadakseni sukellusvasteen hyvin päälle, mutta ei liikaa, jottei hypotermian takia samba ole vaarana. Kaksi minuuttia lähtöön ja olen keskittynyt vain omaan pitkään suoritukseeni. Pystyn silti huomioimaan ihmisiä ympärilläni. Ovathan nämä jo toiset kisat:). Ensimmäisissä ei ollut ketään muita kuin minä ja allas. Kymmenen sekunttia official toppiin otan rauhalliseen tahtiin kaksi tuuletusta ja sitten hitaasti keuhkot täyteen. Lähtöliusta ajattelen, ettei se ole päivän paras, mutta ainahan sitä ottaa 'vain 25 metrin sukellukset' toisella tavalla. Ensimmäisen käännöksen jälkeen alkoivat palleanykäykset. 'Ei pahat', ajattelen. Aivoihin varastoidut fiilistelykuvat olivat nousemassa pintaan, mutta ei niitä sitten tarvittukaan. Sukelsin, olin siinä hetkessä. Ei se helppoa ollut, sitä olinkin päivän mittaan itselleni muistutellut. Jossain vaiheessa toisen käännöksen jälkeen palleanykäykset ilmaantuivat kovina. En enää malttanut mieltäni vaan vilkaisin eteenpäin. Kiitos altaan profiilin T - merkin pystyi näkemään. Kolmas käännös, ilmat alkoivat karkaamaan. En ollutkaan muistanut ottaa kaikkea huomioon. Jos on kovat palleanykäkäykset päällä ja menee päädyssä kippuraan, niin näinhän siinä käy. Nyt tullaan asenteeseen. Ensimmäisissä kisoissa minulle oli tärkeää vain se valkoinen kortti. Nyt olin lähtenyt tavoittelemaan omantasoistani suoritusta, tietenkin valkoisella kortilla. Olin sitä mieltä, ettei minulla hätää ole, mutta totta kai sitä jossain vaiheessa pitää tulla pintaan. Täytyy sanoa, että vaikka olenkin onnekseni saanut tehdä aina puhtaita suorituksia, niin tämä oli kirkkain tekemistäni pitkistä sukelluksista. Hymy oli leveässä ja olin otettu siitä kuinka monet onnittelivat. Hmm.. sitä minunkin tulisi opetella. Kiitos ja Onnittelut kaikille, jotka olitte paikalla!
