
Käyrä on Saanan DNF sukelluksesta, ja ei jatku käyränä sen takia pidemmälle, kun mittari menetti sykkeen tuossa lopussa, ja piirsi sitten nousuviivan menetysajankohdasta x minuutin päähän, jolloin sai sykkeen taas takaisin. Syke kun todennäköisesti lähti tuosta 50m päätypotkusta loivaan laskuun aivan samoin kuin 25m kohdalla. Koska muuten harjoituksessa ei mittari pätkinyt, herää epäilys siitä, että onko suunnon softassa logiikka, että jos syke tipahtaa nopeasti alle 35n, niin kyseessä on mittavirhe, ja ei tallenneta/näytetä mitattua sykettä siihen ajankohtaan.
Jokatapauksessa se mikä minusta käyrässä on mielenkiintoista DNFn kannalta, on se, että ensimmäisen 25m sykekäyrä on joka tapauksessa selvästi koholla, riippumatta siitä että onko vetkulamato vai ei, ja 25m aikana elimistö saa kutakuinkin valmiiksi sukellusvasteen, ja on valmis sitten laskemaan sykettä hitaasti tai nopeasti aktiviteetin mukaan.
Eli vaikka teoriassa on jokin vauhti x, joka on optimaalinen, joka pitäisi pitää vakiona, niin minun mielestä tässä kohtaa tulee kuitenkin poikkeus. Koska syke lähtee jyrkkään laskuun, se kannattaisi 25m käännöksessä hyödyntää siten, että ensimmäinen päätypotkun liuku on ylikorostetun pitkä. Teoriassahan vauhti pitäisi pitää optimina, mutta yhtä lailla jos sykkeen saa 5, tai 10 pykälää alemmas pidemmällä, kuin lyhyemmällä liu-ulla, niin se luultavasti kannattaa. Ja ehkä jopa voi olla niin, että ensimmäinen 25m kannattaisi mennä aavistuksen kovempaa kuin normaalisti, koska happea tuhlaantuu joka tapauksessa.
Alunperin sykkeessä kiinnosti kaikkein eniten se, missä kohtaa se alkaa nousemaan, ja kuinka ylös. Tästä olisi minulla paljon apneakävelyvertailua, ja sykekäyrän malli on dnf sukelluksessakin rakenteeltaan yllättävän samanlainen. Nyt meiltä jäi kiinnostavin alue näkemättä, (loppuosa) mutta yllättäen tuo 25m käännöskohta on ehkä yhtä kiinnostava tieto. Se miksi loppuosan syke on loppuosasta kiinnostava, on se, että ehkä sukelluksen loppuvaiheen merkkejä voi helpommin yhdistää todellisuuteen, kun näkee käyrästä sen, milloin kuuluisi tuntea jotain. Apneakävelyssä sykkeen kääntökohdan lopussa huomaa kyllä selvästi, sukeltamisesta en osaa sanoa.
1 kommentti:
Varsin mielenkiintoista, ja erittäin tieteellistä, ainakin tällaisen maallikkotreenarin mielestä!
En ole mikään urheilufysiologian expertti, mutta heitänpä muutaman ajatuksen jos en muuta, niin viisaampien kumottavaksi :)
25 ensimmäisen metrin nouseva syke selittyneen sillä, että keho työskentelee aerobisesti, eli happea kuluu, kun sitä veressä on (?) ja vastaavasti anaerobinen työvaihe madaltaa sykettä, joka näyttää laskevan melko tasaisesti, joskin jokaisen aktiivisen lihastyön (veto tai potku) jälkeen syke nousee hivenen aina. Niinhän se yleensäkin on, että esim juostessa mäkeä ylös syke nousee ainakin lyhyissä mäissä huippuunsa usein vasta mäen päällä tasaisella, eli syke tulee aina "jäljessä" kuormitukseen nähden.
Ois mielenkiintoista nähdä, kuinka syke käyttäytyy, kun mennään aivan limiiteille (ei tietystikään sambaan asti). Lisäks ois mielenkiintoista nähdä kuinka sykearvot ekalla 25 m metrin matkalla, ja miksei koko sukellusmatkalla muutenkin, eroavat kilpailutilanteessa, joka jo itsessään on stressaava. Ja toimiiko sukellusvaste oikeasti yhtä hyvin, ts. laskeeko syke yhtä hyvin myös kilpailutilanteessa? Muratin teorian mukaanhan stressi on yksi sukellusvastetta auttava tekijä, vaan kuinka on tuollaisen kisajännitysstressin kanssa? Onko stressin laadulla siis eroa, vai onko määrä ainoa mikä ratkaisee? Lisäks taitaa muutenkin useimmilla meistä olla, että ne parhaat (eli pisimmät) sukellukset tulee harjoittelutilanteissa, joissa stressitaso on huomattavasti alhaisempi kuin kilapilutilanteissa. Mikähän sen selittää?
Matti
Lähetä kommentti